torstai 20. marraskuuta 2014

Koskenlaskijan poukamapihvit

Tässä on ruokalaji jota teen pari kertaa vuodessa. Tämä johtuu siitä, että vaikka se onkin kovin hyvää, niin se on myös vähän isotöistä ja erityisesti sotkevaa... tällä kertaa luvassa siis leivitettyjä koskenlaskijapihvejä!

Kamerani ilmeisesti hajoilee eikä tarkenna kunnolla...



Koskenlaskijan poukamapihvit (2-3 annosta)

250g Koskenlaskija sulatejuustoa (mikä tahansa käy mutta suosittelen paprika tai sipuli-ruohosipuli)
1 dl vehnäjauhoja
2 kpl kananmunaa
1 1/2 dl korppujauhoja
3/4 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 tl paprikamaustetta
½ tl valkosipulimaustetta
Reilusti öljyä

Siivuta Koskenlaskija ohuiksi, noin ½ cm siivuiksi. Paketista syntyy noin 15kpl.
Kaada korppujauho laakeaan astiaan, sekoita korppujauhoon mausteet. Riko munien rakenne toisessa laakeassa kipossa ja laita kolmanteen kippoon vehnäjauho. Painele juustopalat ensin vehnäjauhoissa. Upota juusto seuraavaksi kananmunaan ja lopuksi pyörittele huolellisesti korppujauhoseoksessa. Tee nämä vaiheet huolella, sillä huono leivitys kostaantuu pannulle sulavana juustona. Paista leivitetyt palat miedohkolla lämmöllä paistinpannulla reilussa öljyssä molemmin puolin kunnes korppujauho on saanut väriä, yhteensä n. 4 min ajan. Tarjoa heti esimerkiksi pastan ja keitetyn parsakaalin kanssa tai hampurilaisen pihvinä. Sopii myös ruokaisaan salaattiin.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Valkoinen bonsai-pizza

Pizza muistuttaa hiukan puutarhaa parsakaalipuineen ja papukivineen

Tämä pitsa on valkea eli tomaattikastikepohja on korvattu jollain valkealla, tässä tapauksessa turkkilaisella jougurtilla.

Valkea bonsai-pizza (n. 2 pizzeriakokoista pizzaa)
Pohja
5,25dl vehnajauhoa
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
2 1/4 dl lämmintä vettä

Täyteet
Mustapippuri
1 purkki (pieni) turkkilaista jougurttia
3 salottisipulia (tavallinenkin kävisi)
280g valkoisia pupuja (esim. suolaliemessä 380g/230g)
200g emmental-raastetta (taimuuta raastetta, voimakas sopii hyvin)



Laita taikina nousemaan liinalla peitettynä vedottoman ja lämpimään paikkaan. Itse nostatan taikinan +30 asteessa uunissa. Anna taikinan nousta, noin kaksinkertaiseksi, se vie aikaa noin tunnin.

Tällä välin valmista täytteet: pilko sipulit ja parsakaali, valuta pavuista neste (mikäli suolaliemessä). Jos syöjissä on herkkävatsaisia, kannattaa sipulia paistaa hiukan pannulla.

Kun taikina on noussut, vaivaa sitä hetken niin että ilmakuplat poistuvat. Jaa taikina kahteen tai kolmeen osaan, riippuen minkä kokoisia pizzoja haluat. Lisää täytteet ja paista 225 asteessa. 

lauantai 1. marraskuuta 2014

Munia ratsutilan tapaan

Huevos rancheros eli ratsutilan munia

Huhhuh. Tämäpä olikin täyttävää. Etelän ratsutilojen menoa tänne kotipuoleen helpolla tapaa! Oletteko muuten huomanneet miten kaikki parhaat ruuat on useimmiten sellaisia, jotka voi luoda kaikesta romppeesta jääkaapissa? Tämänkin reseptin voi tehdä miljoonalla eri tavalla.

Munia ratsutilan tapaan (2-4, lisukkeista, täytteistä ja nälkäisyydestä riippuen)
4 munaa
4 isoa tortillapohjaa (osta kaupasta tai tee itse, maissitortillat ovat kaikista autenttisimpia. Pienetkin käy mutta varaa jokaista kohden 1 muna)
150g juustoraastetta (mahdollisimman voimakasta, jos ei saatavilla mitään erikoisempaa niin vaikka emmentalia)
 4 tomaattia
300-400g jauhelihaa (400g voi olla liikaa, mutta iste sain moista -50% alennuksesta niin eipä haittaa vaikka yli jäisikin. Jauhelihan sijaan voit käyttää vaikka chorizo-makkaraa)
Musteita (suola, mustapippuri, pizzamauste, chili...)

Paista jauheliha. Suosittelen hiukan tulista maustamista. Laita uunin grillivastus (ylälämpö) lämpenemään 180 asteeseen. Ota esille tortillapohjat ja aseta leivinpaperin päälle uunipellille niin monta kuin mahtuu (minulla vain yksi...). Laita juustoa tortillapohjalle hiukan. Tämän jälkeen aseta tomaatit rinkiin pohjalle, niin että keskelle jää tomaatiton kohta. Jätä reunoillekin hiukan tilaa. Tämän jälkeen laita jauhelihat tomaatin päälle. Laita seuraavaksi muna keskelle jääneeseen tyhjään tilaan ja ripottele kaiken päälle juustoraastetta ja hiukan suolaa, pippuria ja pizzamaustetta (tai mitä mausteita sinulla onkaan). Uunin lämettyä laita uunin ylätasolle ja paista +5min. Tarkka aika riippuu todella paljon uunista, joten tarkkaile (varo myös ettei leivinpaperi osu ylävastukseen, tulipalovaara!). Parhaimmillaan munat ratsutilan tapaan on, kun valkuainen on jäähtynyt, mutta keltainen on vielä vähän juokseva. Älä ylikypsennä munaa.


Nauti raikkaan salaatin tai vaikka jonknilaisen papulisäkkeen kanssa. Jokaista ruokailijaa kohden on hyvä varata 1-2 annosta, itse olin täynnä 1 1/2 jälkeen ilman mitään lisäkettä.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Hobittien vahvistuskeitto


Ohhoh, mitä tapahtui kun en ole kirjoittanut noin kuukauteen? Ei johtunut siitä ettenkö muistaisi, mutta syysloma vieroitti melkein kaksi viikkoa aikataulusta ja viime viikolla taas kärsin "miksi kaupassa on loppu ne tavarat joista minun piti tehdä blogikelpoista ruokaa?"-ongelmasta. No nyt taas asiaan!

Yksinkertaistaja helppoa

Hobitit syövät paljon. Joskus kun pitää lähteä töihin (voi ei) tekemään jotain, he aloittavat työnteon erityisellä työaterialla. Tämä on jonkinlainen pinaatti-linssikeitto.

Hobittien vahvistuskeitto (2-3 annosta)

Keitto valmistetaan mutut tuntumalta maistellen, mutta ohessa arvioidun määrät oman keitokseni tarvikkeista.

70g tuoretta pinaattia
3 dl kuivia punaisia linssejä
1 litra vettä
Pakkauksen ohjeen mukainen määrä kasvisliemikuutiota (katso pakkauksesta paljonko tarvitset litraan vettä kasvisliemikuutioita)
1 tl öljyä
1/2 tl valkosipulimaustetta (maun mukaan enemmänkin!)
1 tl currya
1/2 korianteria (itselläni pizzamaustetta maustekaapin ollessa ikävän tyhjä)
1 mm mustapippuria
1/2 tl kuminaa (autttaa ruuansulatusta linssien kanssa)

Nautittavaksi kanssa:
Lasillinen maitoa tai piimää tai vaikkapa tuorejuustolla reilusti päälystetty leipä (pinaatin oksaalihappo sitoo kalsiumia, joten on hyvä tankata sitä samalla)

Huuhtele linssit ja liota halutessasi. Laita kattila hellalle ja laita sinne öljy. Laita mausteet pohjalle ja anna levyn lämmeta. Lisää linssit, murennettu liemikuutio ja vesi. Anna kiehua 5 min ja maista. Lisää tarvittaessa mausteita. Anna kiehua n. 10 minuuttia (katso linssien ohjeesta), laita hella pois päältä ja lisää pinaatti. Sekoita joukkoon ja nosta pois hellalta.

Keiton voi nauttia myös kastikemaisesti esimerkiksi pastan kanssa. Tämä on suositeltavaa erityisesti jos linssit ja hernekasvit tuntuvat aiheuttavan vatsavaivoja.

torstai 25. syyskuuta 2014

Pilvipaimemen ukkospäivän piiras

Monet varmaan tuntee Shepherd's pien tai ainakin samantyylisen jauhelihaperunasoselaatikon? Eräs tuntemani paimen on kyllästynyt normaaliversioon, ja kaipasi siihen hieman tulisuutta erityisesti kylminä sadepäivinä ja räiskyvinä ukkosiltoina. Erään ukkoskuuron aikana hän suunnittelikin tämän piiraan.

OLEN HÄMMENTYNYT. MITEN VOIT SYÖDÄ JOTAIN TÄLLAISTA? T: Dalekini


Pilvipaimenen ukkospäivän piiras (2-3 annosta)
Perunamuusia sen verran että sillä voi peittää uunivuokasi, noin 2-3dl/yksi perunamuusijauhepussillinen
1 prk Go Greenin Salsa Original papukastiketta*

 Valmista perunamuusi/perunamuusijauhe. Laita papkastike-sekoitus uunivuokaasi, levitä tasaisesti. Laita perunamuusi papukastikkeen päälle. Paista uunissa 170-200 asteessa noin 20-25 minuuttia, mieluusti niin että muusi alkaa muuttua kullanruskeaksi päältä. Asteilla ei tosiaan ole niin paljon väliä! Helppoa kuin lohikäärmeen mahan rapsutus!


*Ei löydy välttämättä joka kaupasta, mutta luulen että isoimmista löytyy. Voit toki valmistaa jonkinlaisen papukastikkeen itsekin, mutta tämän nopeuttaa tekoprosessia paljon. Go Greenilla on myös muita salsakastikkeita, mutta muissa niissä on vähemmän papua ja siten proteiinia. Lisäksi ne ovat tomaattipitoisuutensa takia vetisempiä, eivätkä välttämättä tuota siksi parasta lopputulosta.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Peltosauramon Sadonkorjuupizza

Dalek testattu pizza. Ei kuulema sovi diettiin.

Huhhuh, onpas ollut kiirettä, mutta palasin taas tänne. Syys on hienoa aikaa, niin paljon tuoreita kotipellon vihanneksia. Tässä pizzassa on mozzarellan ja tomaattikastikkeen lisäksi kevyesti karamellisoitua sipulia, paprikaa ja porkkanaa. Kyllä, porkkanaaa. Pohjassa on käytetty apuna tätä hyväksi toteamaani ohjetta.

Peltosauramon sadonkorjuupizza (kaksi noin pitserian kokoista pizzaa)
Pohja
5,25dl vehnajauhoa
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
2 1/4 dl lämmintä vettä

Täyte
Pizzamauste
Tuubi tomaattipyrettä tai kiinteää tomaattimurskaa (kaupan on liian vetistä kuten huomasin itse sen aiheuttaessa pienen tomaattitulvan)
1 iso sipuli
(ripaus sokeria)
1 paprika (värin lisäämiseksi suosittelen vihreää, mutta minulla oli yksi punainen)
4 keskikokoista porkkanaa
300g tai enemmän mozzarellaa tai jotain muuta juustoa (itse ostin näitä kun oli alennuksessa!)
Hiukan öljyä

Sekoita jauhot, kuivahiiva. öljy ja suola kulhossa. Lisää lämmin vesi (lämpimämpää kuin käsi mutta ei kuitenkaan kiehuvaa)  vähitellen taikinaan.Vaivaa taikinaa, yleiskoneella noin 5min, käsin 10 min. Taikina on parhaimmillaan kun se irtoaa helposti käsistä.

Laita taikina nousemaan liinalla peitettynä vedottoman ja lämpimään paikkaan. Itse nostatan taikinan +30 asteessa uunissa. Anna taikinan nousta, noin kaksinkertaiseksi, se vie aikaa noin tunnin.

Tällä välin valmista täytteet: poista porkkanoista kuori sekä päät ja raasta ne sitten. Jos sinulla ei ole raastinrautaa voit tehdä siivuja kuorimaveitsellä, joskin se vie aikaa, hermoja ja on vähän vaarallista käsille. Kun et pysty raastamaan voit paloitella loput sekaan tai syödä ne, jäävät koviksi uunikäsittelyn jälkeen.

Pilko ja karamellisoi sipuli tai jos et halua käyttää sokeria, ruskista sitä. Pilko paprika ja mozzarella.

Kun taikina on noussut, vaivaa sitä hetken niin että ilmakuplat poistuvat. Jaa taikina kahteen tai kolmeen osaan, riippuen minkä kokoisia pizzoja haluat. Lisää täytteet ja paista niin lämpimässä uunissa kun voi. Paistoaika riippuu paljon uunista, täytteiden määrästä ja lämpötilasta, joten tarkkaile. Se voi viedä aikaa 4-10 minuuttia näillä täytteillä.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Uppo Oudon Uunimunakas



Näin opiskelijana on hyvä osata mahdollisimman paljon erilaisia reseptejä, joihin voi käyttää jääkaapin jämiä. Siksi ihastuinkin kermaisen herkulliseen uunimunakkaaseen, jonka tätini Uppo Outo opetti minulle. Hän myös kertoi, että parhaat munat syntyvät mahdollisimman hyvissä oloissa kasvatetuilta kanoilta.

Annos sopii pääruuan lisäksi myös aamu-, ilta- tai välipalaksi annoskokoa pienentämällä ja lisukkeiden ja täytevalintojen avulla. Itse olen aikeissa syödä toisenkin ruuan tänään, joten tämä oli päivän kevyempi ruoka.

Tätini sanoi, että herkullisin täyte uunimunakkaaseen syntyy suklaasta, sisäfileestä ja sukkulamadoista, mutta se kuulostaa kovin eksoottiselta, joten esittelen oman täytteeni.

Lukemistossa Harry Potter ja viisasten kivi, sekä kauniin kullanruskeareunainen uunimunakas


Uppo Oudon Uunimunakas (1-2 annosta nälkäisyydestä, täytteistä ja lisukkeista riippuen)
5 munaa
1-1   ½ dl ruoka- tai kuohukermaa (2dl menee myös varmaan, varsinkin jos laitat reilummin täytteitä)
Mustapippuria maun mukaan
Valkosipulimaustetta, kuivattua sipulia tai vaikka tuoretta sipulia
Jotain yrttimaustetta (esim. pizzamaustetta)
n. ½ tl suolaa

Täytteeksi (esimerkki):
1 pieni purkki herkkusieniä (esim. 180g. Osta tuoreita jos varaa.)
Juustoa (minun annoksessa aamupala-juustoa jota oli kaapissa, mutta mikä tahansa käy eikä määrällä ole väliä – voi jättää myös pois!)

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita munat, kerma ja mausteet (ilmainen vinkki, muna kannattaa rikkoa tasoa vasten ja sitten  kun kuori on auki tipauttaa sisältö vasta lasiin tai suoraan tekoastiaan. Laasin reuna työntää munan kuoren palaset kananmunan sisään josta ne on vaikea noukkia. Tasoa vasten rikottaessa joudut tosin siivoamaan tason ennen ja jälkeen, mutta se on mukavampaa kuin kuoren palat ruuassa.)

Sekoita joukkoon täytteet. Koristele päällinen, minä laitoin kaksi siivua juustoa päälle, mutta esimerkiksi tomaatti toimii myös. Kaada seos, mikäli ei ole jo, uunivuokaan. Kypsennä uunissa noin 20-30 minuuttia riippuen uunivuoan koosta ja kuinka paksulti seosta on. Omani on noin 23cmx 15cm ja soikea, joten kananmunaa tuli aika paksulti, joten paistoin 30 minuuttia. Testaa ennen lopullista ulos ottoa kypsyyttä ja seuraa reunojen tummumista. Hyvä uunimunakas on kiinteä, mutta ei kuiva. Silloin se jää kermaisan pehmeäksi.

Tarjoile esimerkiksi tuoresalaatin (ja riisin) kera.

Tässä myöhempi porkkana-versio!

tiistai 2. syyskuuta 2014

Kääpiömerirosvojen Kesäkurpitsavene

Taustalla: Silent Hill Downpour peluuta theRadBradiltä, ja fanfictio/kirjoitusfoorumi FinFanFun.

Täytettyjä kesäkurpitsoja voi valmistaa monella tapaa, mutta kääpiömerirosvot ovat kasvissyöjiä, joten heidän versiossaan ei ole lihaa. Kesäkurpitsojen satokausi on tällä hetkellä, joten kääpiömerirosvot iloitsevat tämän herkun äärellä.


Kääpiömerirosvojen Kesäkurpitsavene (nälkäisyydestä ja lisukkeista riippuen 0,5-2 annosta)
1 Kesäkurpitsa
Juustoa (Mikä tahansa oikeastaan käy, ylläolevassa kuvassa Mozzarella. Voimakas juusto sopii siitä pitävälle, ja saattaa olla jopa parempaa kuin Mozzarella.)
Pieni sipuli (Omani maksoi 0,06e!)
Mausteita (Esim. Suola, mustapippuri, pizzamauste tai yrttimauste)

Laita uuni lämpenemään 225 celsius-asteeseen ja valmistele pelti. Pese ja leikkaa kesäkurpitsa kahtia. Koverra osa sisuksesta pois kumastakin puolikkaasta, säästä sisus. Ripottele hiukan suolaa kesäkurpitsan puolikkaisiin. Pilko sipuli ja jaa puolikkaisiin. Pilko/raasta juusto ja asettele sipulin päälle, lisää sekaan myös kurpitsan omaa täytettä jos tilaa. Mausta (älä pelkää varsinkaan yrttimausteen kanssa), lisää päällekin hiukan suolaa jos olit varovainen äsken. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia. Mitä pidempään sitä parempi, jos päällys ei pala. Syö odotellessa jäljelle jäänyt kesäkurpitsan sisus. Murahda "arr". Tarjoile esimerkiksi riisin kanssa.

Mukavan rapeaa, joskis resepti kaipaa vielä hiontaa. Tai maustamistaitoja. Kääpiömerirosvot eivät ole kovin hyviä maustamaan paitsi merilevällä.


Kääpiömerirosvot haluavat huomauttaa että tämä ruoka on hyvä jämäruoka. Löytyykö kaapistasi herkkusieniä? Sopii! Tai chilikastikkeen jämät? Kokeile toki mutta muista ettei merivesi sovi juotavaksi jos siitä tulee liian tulista...

Muodonmuuttaja esiintyy

Hei, keksin juuri itselleni uuden nimimerkin vain tätä blogia varten, jotta voi pitää tämän erillään muista blogeistani! Olen Muodonmuuttaja, saa kutsua nimellä "Muotis" tai minkä lempinimen keksitkään.

Tämä on kokkailu/ruokablogini, joka tulee keskittymään suhteellisen halpaan ruokaan, sillä olen pihiopiskelija. Lisäksi blogiin on suunnitteilla vähän nörtimpäänkin ruokaa, mutta lukemaan ovat tervetulleet kaikki.



Olen oikeastaan vasta aloitteleva kokkaaja, mutta kaverini halusivat että teen ruokablogin, ja koska olen hullu niin tein. Yritän päivittää vähintään kerran viikossa, mutta en ota paineita asian kanssa!

Seuraavat termit kuvaavat minua:
-Geek
-Nörtti
-Introvertti
-Järjestelmäkameraton
-Larppaaja
-Kirjoittaja
-Halipulainen
-Pullamato
-Outo
-Joku jonka pitäisi mennä nukkumaan eikä luoda blogeja